LONDON PHOTO DIARY





Viikonlopun mittainen visiitti Lontoon kokoisessa kaupungissa on lyhyt aika, varsinkin jos se sisältää paljon töitä. Aika riitti kuitenkin siihen, että tajusin: tänne on päästävä uudestaan.Mistä tykkäsin kaupungissa eniten? Katujen ilmeestä, koska se oli mielestäni niin ainutlaatuinen. Kaksikerroksiset bussit, mustat valopylväät, punaiset puhelinkopit, valkoiset rakennukset.. Kaikki näytti siltä miltä olin kuvitellut. Mieleeni tuli lukuisat elokuvat ja... no Harry Potter. Mikä hämmensi? Lauantaina kaupungilla väenpaljous. Se oli minulle ahdistavaa, mutta kai aika odotettavaa. ;)Kun Suomen Blogimedian fashion -ryhmä alkoi hahmottua, mietimme, että olisi mahtavaa kokoontua edes kerran samaan paikkaan yhdessä. Kuvata yhteiskuvat, keskustella ja tutustua. Kiitos Momondon, palkitun matkahakukonesivuston (ja SBM:n) pystyimme viime viikonloppuna lentämään neljästä eri maasta kokoontumaan Lontooseen.Mielestäni matkajutuissa kuvat ovat aina se mielenkiintoisin juttu. Itse valitsen matkakohteetkin usein kuvien perusteella, joten tässäkään postauksessa en kuvia säästellyt, vaikka itse nähtävyydet jäi Lontoossa käymättä. Pakko myös todeta, että valokuvaukseen intohimoisesti suhtautuvana ja kuviin paljon huomiota kiinnittävänä, saa tämän reissun yhteistyökumppani Momondo täydet pisteet kuvistaan. Tämä ei nyt ehkä liity aiheeseen, mutta jos minun pitäisi sanoa yksi yritys jonka kuvaviestinnästä olen vaikuttunut, se olisi Momondo. Kuvat ovat juuri sitä, mitä matkakuvien mielestäni pitää olla: elämää, todellisia hetkiä, ei liikaa "täydellisyyttä" vaan tunnelmaa, yksityiskohtia ja upeita värejä.En yhtään ihmettele, että Momondon sivut ovat palkittu niin useaan kertaan. Toki tämän yhteistyön kautta olen tutkaillut sivuja enemmän, mutta jo ennen tätä käytin sivustoa esimerkiksi etsiessäni vaihtoehtoisia lentokenttiä Italiasta, sivusto tarjoaa palvelun automaattisesti. Sivut kokoavat myös mielestäni kaikki kiinnostavat ja hyödylliset faktat yhteen. Samaan aikaan kun hakukone löytää edullisimmat lennot, voi myös tsekata aikaeron, ravintolan ja markettien hintatasoeron Suomeen verrattuna ja monta hauskaa yksityiskohtaa kohdekaupungista. Eri kulttuureista ja matkakohteista kiinnostuville, Momondon sivut antavat paljon. Minun ei nyt tarvitsisi kirjoittaa Momondosta, mutta hyviä asioita on kiva suositella. Sen jälkeen kun olen itse pyörinyt Inspiroidu-sivulla tsekkaamassa "Elokuvien top 10 picnic-paikkaa", "Maailman 10 kauneinta auringonnousua" ja "14 omituisinta paikkaa syödä maailmalla", niin pakko kehaista, että nämä sivut ovat oikeasti varmaan maailman houkuttelevimmat matkasivut. :DSiinä toki piilee myös vaara. Minä joka huokasin maanantaina helpotuksesta: ei kahteen viikkoon ulkomaanreissua, olisin valmis taas lähtemään vaikka edelliset laukut ovat vielä purkamatta.Lontoon visiittini oli lyhyt, mutta muutama suositus minulla on antaa, jotka kannattaa huomioida Lontooseen suunnatessa.
- Grange-hotelli, jossa yövyimme oli hyvä ja huoneet ihanan isot. Itse jaoin huoneeni ihana Madden kanssa.
- Pret-ketjun kahviloissa tuli käytyä monesti, koska terveellisiä välipaloja sai nopeasti. Tämä voisi tulla Suomeenkin!
- Kävimme lauantai-iltana syömässä aivan ihanassa ravintolassa nimeltä Pizza East. Paikan nimi on vähän hämäävä. Kuten kuvasta huomaa, pöytä on täynnä ruokaa eikä yhtään pitsaa. Oikeasti meillä kävi vähän hassusti. Luulimme, että ruuat pitää koota vähän antipasto tyyppisesti. Tilasin kalaa ja lisukkeeksi bataatti-kvinoa -annoksen. No minulle tuotiin kaksi pääruokakokoista annosta, kuten muillekin. Pinaatti-fenkoli lisuke ja kala oli pitkään aikaan paras syömäni annos, joten en valita. ;)
Momondon sivuilta löytyy lennot Helsinki-Lontoo välille kätevästi ja kattavasti täältä.

