Päivä Liverpoolissa











Eilen suuntasimme koko päiväksi Liverpooliin, jonne täältä ajaa noin tunnin. Näköjään kaksi työkeskeistä ihmistä tarvitsee vieraita, jotta tulee tehtyä muutakin kuin elettyä perusarkea...hehe. Mutta Liverpool oli juuri sopivan kokoinen kaupunki ja shoppailua ajatellen kauppoja oli todella hyvä valikoima. Toisaalta, mikä nyt ei auringonpaisteessa ja hyvässä seurassa näyttäisi hyvältä! Meillä on tämän viikon poikaystäväni ystävä tyttöystävänsä kanssa kylässä ja on ollut tosi hauskaa saada tänne kavereita. Eilen lähinnä shoppailtiin, syötiin ravintoloissa, pelattiin ulkona pingistä (edellisestä kerrasta olikin aikaa!), käytiin puistossa ja takaisin tullessa ajettiin Manchesterin lähellä olevaan jättisuureen ostoskeskukseen. Tai kyseessä oli lähinnä viihdekeskus, jossa kaupat, elokuvateatterit, keilaradat ja ravintolat olivat vielä täysin hereillä ilta kymmeneltäkin. Ennen paluumatkaa saimme vielä hyvät naurut, kun menimme ajamaan törmäilyautoilla. Kunnon irtiotto arjesta keskellä viikkoa. :)Tänään onkin ollut pieni väsymys, mutta täysin sen arvoisesti: välillä pitää muistaa jättää suorittaminen ja vain nauttia porkkanakakusta, pelailusta ja naurusta läheisten kanssa.