Bloggaaja Sara/Tickle Your Fancy
Kävin viime viikolla kuvaamassa treenikuvia Saran kanssa. Saran blogi on ollut aikoinaan ensimmäinen blogi, jonka olen suunnilleen löytänyt. Oikeastaan en torstaita ennen edes tuntenut tätä todellista blogimaailman konkaria, mutta laitoin hänelle facebookissa viestiä ja kysyin kiinnostaisiko kuvaaminen yhdessä. Muutaman sanan oltiin joskus vaihdettu, mutta ei sen enempää. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana Saran Tickle Your Fancy -blogista on tullut yksi suomalaisista blogisuosikeistani muun muassa sen monipuolisuuden takia. Myös Sara oli lukenut blogiani, joten ei ihme, että kun nähtiin tuntui kuin olisi nähnyt vanhan ystävän ja kuvaaminen yhdessä oli todella helppoa ja kivaa.Sara on myös ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja siksi mielelläni olen lukenut Saran treeni- ja ravintojuttuja, joita säännöllisesti asupostausten välistä löytyy. Ajattelin, että Saran blogi voisi kiinnostaa kaikkia teitäkin ja napsin tuttuun tapaan bloggaajasta kuvat ja pyysin valitsemaan antamistani vaihtoehdoista jomman kumman pientä esittelyä varten. :)Kuntosali/lenkkiPAHA! Näillä keleillä ehkä kuitenkin lenkki!Kirja/tvHaluaisin vastata kirja, mutta totuus on, että katson huomattavasti enemmän tv-sarjoja. :D

Korkokengät/tennarit
Easy one: tennarit
Vihersmoothie/kaurapuuro
Vastaan vihersmoothie, terveisin smoothiehörhö
Leopardikuosi/tasaraitaTasaraita on klassikko!Kevät/syksyKevät!
Kulta/hopeaToiset on tosi tarkkoja tästä, mutta mulle ei ole juurikaan väliä kumpaa koruni ovat. Mutta jos mietitäänkin näitä mitaleina niin kilpailuhenkisenä vastaan tietysti kulta, hehee!Pioni/orkideaOrkideat ovat ihania!
Juhannus/jouluEhdottomasti jouluPolitiikka/filosofiaMikäli pitää valita mielenkiintoisempi niin filosofia! Yksi kouluaineiden suosikkini!
Ravintola/piknikKahdella edellisellä piknikilläni olen istunut hanhen kakkaan eli vastaan ravintolaSohva/sänkySänky!
Basilika/korianteri Kamalan vaikeita! :D Korianteri!Japani/BrasiliaOlen jo pitkään halunnut päästä käymään Brasiliassa. Valitsen kuitenkin Japanin. Se on kiehtovan erilaisen kulttuurinsa ansiosta yksi suosikkimaistani. Kerrassaan ihana paikka!
Taidenäyttely/ MuseoTaidenäyttely. Ja koska valokuvaus on taiteen laji (ainakin omasta mielestäni), täsmennän vielä: valokuvanäyttelyt!Kiitos ihana Sara vastauksista ja kivasta iltapäivästä!