Sunday Inspiration

inspiraatioVIIKON VINKKIVältän nyt syyskuun ajan tavallista tarkemmin sokeria ja soijamaitoa, joten makeutetut mantelimaidot ja soijamaitotilkat kahvissa ovat jääneet. Otin takaisin vanhan kunnon treeniboosterikikan ja lisään teelusikallinen kookosöljyä kahviin, avot. Tällä ekrtaa kuitenkin olen lisännyt Puhdistamon kanelilla maustettua kookosöljyä ja tämä on aivan ihanaa! Uskon, että vanhaan kahvinjuonti tapaan ei ole paluuta.kookosöljykahviVIIKON LOUNASValitsin tähän perjantain kuvauslounaan, koska se oli todella herkullinen ja arvostan sitä, jos kuvausten catering on terveellinen. Tarjolla oli lammaslihapullia, useita salaatteja, juustopiirasta ja jälkiruokaa. Tuoretta, hyvää ja sai valita, mitä itse tarjonnasta halusi. Täytyy myöntää, että tällä viikolla kotikeittiössä ei ole juuri panostettu: pari päivää meni reissussa ja sitä edeltävät pari päivää söin kuvausten takia tosi yksinkertaisesti ja kevyesti.DSC02704 kopioVIIKON LUKUSUOSITUSMainitsemani kirjatilaus jouduttiin tekemään uudestaan, sillä toimituksessa oli jotain häikkää. Eli vieläkään en ole saanut odottamiani uusia kirjoja luettavaksi. Toisaalta tällä viikolla on ollut niin kiire, etten olisi edes ehtinyt lukea. Junassa luin kuitenkin puhelimesta Malcolm Gladwellin Välähdystä ja Henkka Hyppösen Nautitaan Raakana -kirjaa.Keskittymiseni ei kuitenkaan ollut parasta ja tyydyn tällä viikolla vinkkaamaan vain pari hyvää blogia: Kollegani ja kaverini (ja kaimani) Wilman Hetkessä Hengittäen on ihana. Suosittelen sitä, etenkin joogasta kiinnostuneille. Toinen, mikä tällä viikolla on taas ilahduttanut, on Eeva Kolun Kaikki mitä rakastin. Jokainen varmasti jo lukee tai ainakin tietää Eevan blogin, mutta se taitaa olla pisin blogirakkauteni. Välillä muutamia tekstejä jää väliin, mutta aina kun luen Eevan kirjoituksen, rupeaa hymyilyttämään. Ehdottomasti Suomen parhaita blogeja ollut jo vuosia!_MG_7982 kopioVIIKON AAMIAINENEdellisen postauksen ohjeella tehty leipänen paistetulla kananmunalla ja kurkulla, vihreää teetä ja marjasmoothieta._MG_7940VIIKON TREENITUOTEOlen tosi tykästynyt Adidas by Stella McCartneyn isoihin treenikasseihin. Minulla on niitä kaksi ja ne ovat olleet jo pitkään tosi kovassa käytössä. Käytän näitä kasseja käsimatkatavara- ja viikonloppukassina sekä treenilaukkuna. Ne ovat itsessään kevyitä, tilavia ja niin tyylikkäitä, että sopivat asuun kuin asuun. Tässä kuvassa uudempi mallini, se löytyy esimerkiksi nettikaupasta täältä._MG_4485vVIIKON AJATUS"Lapset hymyilevät 400 kertaa päivässä ja aikuiset 20." Näin ainakin väitettään.

Hymyilevää sunnuntaita! ;)vp2

Edellinen
Edellinen

PERSOONALLISUUSTESTI

Seuraava
Seuraava

Kahden raaka-aineen leipänen (G,M)