Valokuvia
Luen hittikirjaa, jonka kannessa lukee siivouksen elämän mullistava taika. Sen sijaan, että olisin ottanut kirjan konmari -metodiksi kutsutut opit käyttöön kotini järjestelyssä (vielä), päätin siivota kovalevyjäni. Alkuun aion tyhjentää blogiin ne kuvat, joita olen syystä tai toisesta säästellyt.
Tämän postauksen kuvat ovat minulle rakkaita muistoja viime kesältä Garda-järven päiväreissulta. Ehkä ne heräsivät itselleni kunnolla eloon kuukausien jälkeen ja siksi laitan ne vasta nyt blogiin. Kuvien avulla pääsee elämään hetkiä uudestaan ja minusta on oikeastaan hassua, että muistan tarkalleen jokaisen kuvaamani kuvan. Kuvanotto hetki tuntuu eiliseltä, koska muistan mitä ajattelin, näin ja tunsin, kun kuvasin ikkunalaudan, puun, maiseman tai ihmisen.. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on muutenkin kuvamuisti?Kuvatessa joka tapauksessa havainnoin tarkemmin, koska etsin yksityiskohtia ja valoa. Teen sitä nykyään oikeastaan koko ajan. Haen silmilläni kuvakulmia ja kohteita. Joku voi ajatella, että kuvaaminen vie pois hetkestä ja sosiaalisissa tilanteissa varmasti joskus näin onkin. Mutta kun kuljen yksin, saa valokuvaaminen näkemään maailman vähän tarkemmin.
Hyvää viikonloppua!! :)















