Jälkiruuaksi omena-raakakakut laseissa

_MG_9586Olen törmännyt syksyn aikana erilaisiin omenaraakakakkuihin niin pinterestissä, blogeissa kuin keittokirjoissakin. Kaiken silmänruuan jälkeen alitajunnastani putkahti idea, jota oli kokeiltava siltä seisomalta. Nämä minit omena-raakakakut laseissa syntyivät monen eri reseptin yhdistelemänä omaksi sovelluksesi, joka osoittautui hyvin herkulliseksi. Voin suositella esimerkiksi jälkiruuaksi tai kahvipyötään! :)_MG_9644_MG_9609Itse tein aineksia melkein kokonaisen kakullisen verran keskikerrosta lukuun ottamatta, joten vain osa päätyi annoksiin. Pähkinäseos ja kanelinen siirappi kuitenkin sopivat moneen lisukkeeksi, joten ylijääneen osan voi käyttää muuhun. Itselläni ei ollut kaapissa siis tarpeeksi cashew-pähkinöitä, joten siksi keskikerrosta tuli vähemmän, juuri tarpeeksi kolmeen annokseen. Laitan tähän määrät suurin piirtein niin kuin itse tein, mutta koska raakakakusta on kyse, makua kannattaa maistella tekovaiheessa ja lisätä jotain tarvittaessa. Maku ei juurikaan muutu parin tunnin jääkaapissa olon aikana toisin kuin taikina, joka menee uuniin. Eli siis suhteita ja ainesosia voi vapaasti muuttaa.. esimerkiksi kardemumma voisi sopia pohjaan. :)_MG_9548_MG_9600Pohja1 dl pekaanipähkinöitä1 dl manteleita1 dl rusinoita2 medjool-taateliaMurskaa tehosekoittimella/monitoimikoneella pähkinät. Pilko taatelit pienemmäksi ja blendaa kaikki sekaisin.Täyte2 dl liotettuja cashewpähkinöitä2 omenaa2 rkl kookosöljyä2 rkl hunajaakaneliavähän vaniljauutettaLiota cashewpähkinöitä vähintään 3 tuntia kylmässä vedessä. Pilko omenoita ja sulata kookosöljy. Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Voit laittaa tarvittaessa vähän vettä sekaan.SiirappiAppelsiini2 Medjool-taatelia(reippaasti) kaneliaKuori appelsiini, pilko taateleita ja sekoita kaikki blenderissä._MG_9606Päälleomenapaloja ja siirappia+ paahdettuja kaurahiutaleita ja mantelilastujaKokoa annokset laseihin kuvien osoittamalla tavalla. Itse rakastan kauran ja omenan yhdistelmää, joten paahdoin pannulla kaurahiutaleita ja manteleita lisäksi jälkiruuan päälle. Jos haluat kuitenkin täysin raakaversion, jätä tämä pois. Laita annokset jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.

_MG_9584_MG_9636

vp2

Edellinen
Edellinen

Miksi olen onnellinen?

Seuraava
Seuraava

Joogaa ja jotain uutta!