Kehun ja Kiitoksen Vuosi

_MG_4542_MG_4560_MG_4601*yhteistyössä Postin kanssaYksi teistä lukijoista kysyi Q&A kysymyksissä, miten toivoisin, että ihmiset näkisivät minut. En ole vastannut vielä tähän blogissa, mutta vastaus nousi heti mieleeni. Toivoisin, että minut nähtäisiin ystävällisenä ihmisenä. Arvostan ystävällisyyttä suuresti ja pyrin, että se on myös oman käytökseni lähtökohtana aina. Toivon, että seurassani on mukava ja helppo olla."How you make others feel about themselves, says a lot about you."Ystävällisyys ei maksa mitään, samoin kun ei kehuminenkaan. Ystävällinen sana toiselle voi merkitä yllättävän paljon, enemmän kuin osaamme aina ajatellakaan. Sanon yleensä vähän liiankin helposti ääneen, mitä ajattelen. Tässä asiassa se on kuitenkin hyvä, koska minun on erittäin helppo kehua toisia. Voin hyvin kehua ventovieraan asua, hyvää asiakaspalvelua tai hyvin järjestettyä tilaisuutta. Annan mielelläni hyvää palautetta aina ravintolalle, jos olen pitänyt paikasta tai meikkaajalle, jos hän on saanut minut kuvauksiin raikkaan näköiseksi. Sanon läheisilleni, kuinka uskon heihin ja kuinka ihania he ovat (välillä kuulemma kehun liikaakin poikaystäväni mukaan). ;)_MG_4617Jos ajattelee toisesta jotain kaunista, miksi pitäisi sen vain itsellään?! Tiedän tilanteita, kun itselleni rohkaiseva kehu on merkinnyt paljon ja tiedän myös, kun omat sanani ovat saaneet toisen häkeltyneeseen hymyyn. Kehu ja kiitos eivät paljoa vaadi, mutta ne voivat oikeasti tehdä toisen päivästä paljon paremman. Toivoisin erityisesti, että nuoret tytötkin oppisivat kehumaan toisiaan ja pitämään yhtä. Monet naiset ovat jo ymmärtäneet, että tässä maailmassa ei ole kyse kilpailusta. Tiimityöllä, yhteishengellä ja toinen toisiamme kannustammalle pääsemme paljon pidemmälle ja voimme paremmin. Rakastan sellaista naisenergiaa, että pidämme toinen toistemme puolia ja autamme toisiamme huomaamaan omat vahvuutemme. Toisen rohkaisusta tulee myös itselle hyvä mieli. On kivaa olla kiva, vai mitä?Kehumisen voi tehdä muutenkin kuin kasvotusten ja ilahduttaa samalla toista entistä enemmän. Posti on julistanut vuoden 2016 Postikorttien vuodeksi sekä sen ohella myös kiittämisen ja kehumisen vuodeksi. Mielestäni tämä on aivan ihana kampanja! Halusin ehdottomasti kirjoittaa tästä blogissanikin ja haastaa teitä mukaan kehumaan ja lähettämään tutuille postikortteja. :)_MG_4622Nyt ulkomaille muuton jälkeen oma yhteydenpitoni monen ystäväni kanssa on vähentynyt. Onneksi kaikkien kanssa aina homma jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi, mutta ystävyys ja ihmissuhteet ovat niin tärkeä asia, että niiden eteen kannattaa vähän nähdä myös vaivaa. Olen parin vuoden ulkomailla olon seurauksena ymmärtänyt myös rakkaiden ja ystävien merkitystä yhä enemmän, koska kaipaan paljon yhteistä aikaa heidän kanssaan. Kirjoitin jo vuodenvaihteessa tavoitteekseni paremman yhteydenpidon ystäviini ympäri maailmaa ja nyt vielä postin inspiroimana laajennan tavoitettani: yritän lähettää kunnon kirjepostia! Kuulun nimittäin niihin, jotka toivottavat hyvät joulut ja syntymäpäivät 99% sähköisin kortein, mutta postissa tulleessa kortissa tai kirjeessä on ihan oma hohtonsa. Rakastan saada kirjepostia, se lämmittää jotenkin erityisen paljon mieltä, koska se on nykyään aika harvinaista. Tuntuu, että toinen on todella ajatellut sinua ja halunnut ilahduttaa. :)ystavanpaivaYstävänpäivä lähestyy ja päätin aloittaa oman postikorttivuoteni sillä. Teetin valokuvia hetkistä rakkaiden ystävieni kanssa ja aion lähettää tänä vuonna terveisiä postin kautta. Posti on myös luonut ihan loistavan uuden Kehukortti –malliston verkossa. Ajattelin myös hyödyntää tuota palvelua ja lähettää joillekin piristykseksi hauskan kehukortin. Lähettäminen onnistuu netistä käsin, mutta henkilö saa kirjepostia. Täydellistä! Mikä tahansa päivä on hyvä päivä kehua ja kiittää, mutta erityisesti tietysti ystävänpäivä. Jos haluat lähettää ystävänpäivätervehdyksen, niin muista, että ystävänpäiväkortit pitää laittaa postiin viimeistään 10.2., jotta ne ehtivät ajoissa. :)_MG_4578Tänään haastan aloittamaan helmikuun kehumalla ympärillä olevia ihmisiä. Sanomaan ääneen sen hyvän, mitä ajattelette. Lähettäisin myös mielelläni jokaiselle teille lukijalle oman kortin kiitokseksi siitä, että olette olemassa...Kommenttejenne ja viestienne perusteella olette mahtavia, ihania, positiivisia ja viisaita kaikki. :) ♥VP2

Edellinen
Edellinen

Training Diary / week 4

Seuraava
Seuraava

Sunday Inspiration #2