Vegaanisia ja Gluteenittomia aterioita & Pohdintaa Vegaaniruokavaliosta osa 2
Siitä on nyt melkein kolme viikkoa, kun kirjoitin postauksen Pohdintaa Vegaaniruokavaliosta. Kerroin, että olin vuoden vaihteen jälkeen siirtynyt yhä kasvispohjaisempaan ruokavalioon, mutta kerroin myös, että uskon ihmisen olevan tarkoitettu sekasyöjäksi. Vaikka en näe itse vieläkään syytä luopua eläinperäisistä tuotteista 100 prosenttisesti, on tuon kirjoituksen jälkeen ruokavalioni muuttunut yhä enemmän vegaaniseksi.En ole syönyt punaista lihaa enää ollenkaan ja kanaa sekä kalaa olen maistanut yhtenä päivänä. Kuin huomaamattani olen elänyt useita päiviä putkeen täysin vegaaniruokavaliolla. Maitotuotteet eivät ennenkään kuuluneet juurikaan elämääni, mutta nyt kananmunat, vuohenjuusto ja voikin ovat vähentyneet huomattavasti. Tekemäni kasvisruoka on ollut niin hyvää, etten ole edes ajatellut syöväni muuta. Vegaaniruokavalio on itseasiassa paljon helpompi ja monipuolisempi kuin luulin.Olen lukenut tämän kolmen viikon aikana paljon lisää vegaaniruokavaliosta ja halusin jakaa uusia mieleeni tulleita ajatuksia aiheesta. Myös moni teistä on ollut kiinnostunut kuulemaan lisää ruokavaliostani ja pyytäneet ruokapäiväkirjaa. Muutamat ovat myös ihmetelleet, miten jaksan treenata niin paljon, kun syön niin kevyesti. Tähän korjaan heti: en ole syönyt kevyesti, saati vähää. :)Vaikka ruokapäiväkirjaa ei nyt tulekaan, näytän esimerkkejä annoksistani. Haluan painottaa, että en ole tämän kolmen viikon lähes vegaanisen ruokavalion aikana laihtunut tietääkseni tippaakaan. Eikä se ole tarkoituskaan. Rasvaprosenttia tärkeämpää minulle on, että oloni on terve, vahva ja hyvinvoiva. Pyrkimykseni kasvispainotteisella ruokavaliolla ei ole siis muokata vartaloani tai laihduttaa.Vegaaniruokavalio varmasti tukee painonhallintaa, mutta vegaaninen ei automaattisesti tarkoita terveellistä. Vegaaninen ruokavalio voi olla sokeria ja vehnää, höttöruokaa. Oikeastaan en edes varsinaisesti ajattele, että olisin mitenkään vegaaniruokavaliolla. Olen vain vähentänyt entisestään eläinperäisiä tuotteita. Tuntuu hyvältä, kun omat ruokavalinnat on vastuullisia, eettisiä ja ympäristölle ystävällisiä. Lisäksi tämä muutos ei ole vaatinut minulta paljon mitään, ei ainakaan uhrauksia. :)
Kolme viikkoa sitten pohdin sitä, että mitä vegaanina söisin. No nyt tuntuu, että olen keksinyt niin paljon vaihtoehtoja, että ihan sen takia ruokavaliosta on tullut puolihuomaamatta lähes vegaaninen. Lisäksi kuten olen kirjoittanut, liha ei ole ollut koskaan maun takia ruokavaliossani. Huomasin vain voivani fyysisesti hyvin ruokavaliolla, jonka olin vuosien saatossa löytänyt (puhdasta, vähän käsiteltyä ruokaa, johon kuului myös luomu liha, kana, kala, äyriäiset, kananmuna, voi ja jonkun verran juustot). Ruokavalioni oli kasvis- ja proteiinipitoinen ja tärkkelyspitoiset ruoka-aineet, gluteenittomat viljat ja riisi kuuluivat pääsääntöisesti vain palautusaterioihin tai viikonloppuihin. Tämä ruokavalio sopi minulle ja on mielestäni terveellinen.Syksyllä aloin miettiä kulutustottumuksissani yhä enemmän terveellisyyden lisäksi muitakin arvoja, eettisyyttä ja ympäristöasioita. Nyt kun olen tehnyt kasvisruokaa, olen todennut taas, että pidän kasvisruuasta paljon enemmän kuin lihasta.. Rakastan kasvisruokien makua ja koostumusta. Lisäksi olen huomannut, että minulla onkin energiaa tosi hyvin ja onhan kasvisruoka myös edullisempaa. Aluksi vatsani oli turvonnut ja olokin vähän väsyneempi. Koitin syödä sitten luomu kanaa ja sushia, jossa oli kalaa, mutta yhtäkkiä nuo eivät maistuneetkaan. Eivät yhtään.Aloin liottaa paremmin pavut ja kikherneet, vähensin kaalin määrää, lisäsin hiilihydraatteja sekä päivän energiasaantia ja nyt olo on ollut tosi hyvä. Syön paljon, en tunne nälkää ja treenit kulkevat hyvin. Aion jatkossakin syödä sitä, mitä tekee mieli. Raakasuklaata, jossa on hunajaa, pari luomumunaa siellä täällä ja lihaa/kalaa/juustoja, jos tarjotaan tai tekee mieli. Mutta olen alkanut ymmärtää vegaaneja paremmin... :)En silti sano, että kaikkien pitäisi ruveta lähes vegaaneiksi. Olen lukenut monista, jotka ovat olleet vegaaneja ja aluksi voineet hyvin, mutta parin vuoden jälkeen kroppa on alkanut kaipaamaan eläinperäisiä tuotteita ja he ovat palauttaneet luomu kananmunat tai jopa lihan ruokavalioon. Toiset taas elävät läpi elämänsä terveenä ja hyvinvoivana vegaani ruokavaliolla. Tämä on varmasti yksillöllinen asia ja riippuu monista tekijöistä - myös siitä, miten paljon jaksaa nähdä vaivaa ruokavalion eteen.Itselleni tämän jutun opetus on ollut, että vähemmälläkin lihalla pärjää hyvin, vaikka urheilisi paljon. Jos jokainen korvaisi osan liha-annoksistaan kasvisperäisillä valinnoilla, niin se olisi jo selkeä parannus. Olen myös innostunut enemmän taas ruuanlaitosta ja on ollut kiva kokeilla uusia ruoka-aineita, joten ihan vaihtelunkin kannalta tämä on ollut vain positiivinen muutos.
Tässä esimerkkinä, millainen yhden päivän ruokavalioni suunnilleen voisi olla/on:Aamupala: Iso kulhollinen kaurapuuroa, macadamia maitoa, marjoja, siemeniä, pähkinöitä. Bulletproof kahvi ilman voita (eli kahvia, mct-öljyä, kaneli-kookosöljyä, macaa, tocoa). Ravintolisät.Treenin aikana 0,5 vettä, jossa sekoitettuna msm+c, viherjauhe, nokkosuute.Välipala1: Porkkanaa, selleriä, omenaa, mantelivoita, pähkinöitä.Lounas: Iso salaatti, jossa pinaattia, parsakaalia, tomaattia, kurkkua, siemeniä, avocado+ riisikakku+vihersmoothieVälipala2: Raakasuklaata, pari medjool taatelia, teetäIllallinen: Iso annos kvinoaa ja kasvis-kikherne currykastiketta.
Mitä olen syönyt viime viikkoina? Tässä listaa niistä gluteenittomista & vegaanisista ruuista:♥Vihersmoothien lähes joka päivä. Sisältänyt yleensä lehtikaalia, pinaattia, romaine-salaattia, varsiselleriä, sitruunan, omenan ja banaanin♥Kaurapuuroa, gluteenitonta raakamysliä♥Riisiä, kvinoaa, riisikakkuja, gluteenittomia/vegaanisia tortillalättyjä♥Kikherneitä, herneitä, papuja, hummusta.♥Paljon eri kasviksia ja juureksia kuten salaatteja, kaaleja, kurkkua, tomaattia, parsakaalia, kukkakaalia, munakoisoa, myskikurpitsaa, sipuleita, selleriä, porkkanaa, bataattia, fenkolia..♥Sieniä♥Paljon eri hedelmiä ja marjoja, kuten banaania, omenaa, papaijaa, ananasta, greippiä, mangoa, limeä, sitruunaa,kiiviä, mansikoita, mustikoita, vadelmia ja avocadoa♥ Itse tehtyä vegaanista leipää♥Riisijauhoja, tattarijauhoja, mantelijauhoja, riisiproteiinia, psylliumia♥Kookosmaitoa, kookosöljyä, siemeniä (kurpitsan-, auringonkukan-, pinjan-, chian- ja seesaminsiemeniä), pähkinöitä (para-, saksan-, cashew-, hassel-, pekaani- ja macadamiapähkinöitä), manteleita, tahinia, oliiviöljyä, avocadoöljyä, manteli- ja cashewvoita, omenaviinietikkaa♥Inkamarjoja, gojimarjoja, mulpereita, raakasuklaata, medjool taateleita, popcornia♥Kahvia, teetä, matchaa, vähän punaviiniä, mantelimaitoa, macadamiamaitoa♥Ravintolisiä (B-complex, monivitamiini, omega-3, D3, sinkki, magneesium..)♥Superfoodeja (msm+c, nokkosuute, pakuriuute, ruusunjuuriuute, eri viherjauheita, leviä, macaa, tocoa yms…)♥Mausteita mm. merisuolaa, tuoreita ja kuivattuja yrttejä, kanelia, chiliä, valkosipulia, paprikajauhetta, mustapippuria, kuminaa, tuoretta inkivääriä…Lisäksi olen syönyt, joitain ei-vegaanisia juttuja kuten edellä mainitsin.Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu viimeisen parin kolmen viikon aikana ja ateriat ovat vegaanisia, gluteenittomia, sokerittomia ja soijattomia. Alla ateriavinkkejä, reseptjeä tulossa blogiin lähiaikoina. :)
Itse tehtyä vegaanista leipää, avocadoa, vihersmoothieta+mysliä+banaania.
Vihersmoothie bowlit ja Holland & Barretista löytämääni punajuuri-raakamysliä. Nam!
Bataattiranskiksia, hummusta, pinaattia, parsakaalta, herneitä, manteleita, avokadoa, tomaattia, kurkkua.
Keittiöni uusin tulokas, butternut sguash eli myskikurpitsa. :)
Kaupasta ostettu gluteeniton & vegaaninen tortillalätty pannulla paistettuna + kidneypapuja, avokadoa, siemeniä, pinaattia, tomaattia ja kurkkua.
Kesäkurpitsa pastaa, tomaatti-sienikastiketta, falafelejä / Vihersmoothieta & Matcha lattea / Raaka taatelipalloja /Salaattikulho
Täysjyväriisiä, kookos-kikhernecurrykastiketta, korianteria.
Mantelivoita ja Medjool-taateleita.
SUMMARY: Three weeks ago I wrote that I don´t know how I could be a vegan, because of what I would eat? I thought that it would be very difficult, hard, one-sided, boring and tasteless to be 100% vegan. I´m still flexible with my diet, but last three weeks I have noticed that I was wrong. In this post you can see some meals from the last three weeks. All are vegan, gluten free, sugar free and soy free. :)