Lomalukemista & rentouttavia äänikirjoja (+kirjahaaste)
*yhteistyössä BookBeatHiekkarannalla, uima-altaan reunalla tai puistossa viltin kera, on ihana antaa kirjan viedä mukanaan. Siinä hetkessä ei tarvitse tehdä tai ajatella mitään muuta. Kesässä nuo hetket ovat minusta melkeinpä parhaita ja vievät lomatunnelmaan paremmin kuin mikään. Arkena luen pääosin tietokirjoja ja inspiroivia elämänkertoja, mutta lomalla ja matkoilla koukuttavia tai koskettavia romaaneja. Toisaalta äänikirjojen myötä myös romaanien kuuntelu on tullut osaksi arkeani, kun ne voi sovittaa eri askareiden tai treenailun kanssa samaan aikaan, kuten tässä postauksessa kerroin. Mutta pelkkään tarinaan uppoutuminen liittyy itselläni usein lentomatkustamiseen, rantatuoliin tai kaupunkilomalla kahvilassa istuskeluun.Haluankin antaa teille tänään muutamia rentouttavia ja koukuttavia vinkkejä romaaneihin. Nämä kaikki kirjat löytyvät BookBeatista. Jos, ette ole vielä testanneet tätä ääni- ja e-kirja palvelua, kannattaa nyt viimeistään ladata kuukauden ilmainen kokeilujakso ”vilma” -koodilla. On ihan mahtavaa, kun puhelimessa kulkee aina mukana kirjasto, johon voi ladata ääni- ja e-kirjoja myös offline-tilaan. Kirjoja voi siis kuunnella tai lukea missä ja koska vain, ilman, että tarvitsee raahata niitä mukana paikasta toiseen. :)
Tässä siis muutamia kirjavinkkejäni lomalle:He eivät tiedä mitä tekevät – Jussi ValtonenKuuntelin tämän järkäleen äänikirjana. Kirja voitti 2014 Finlandia palkinnon ja täytyy sanoa, etten ole lukenut toista suomalaista romaania, joka olisi yhtä kokonaisvaltainen kuva elämästä ja maailmasta, hyvin monipolvinen tarina monine teemoineen. Niin realistinen, että tuntuu että henkilöhahmot olisivat oikeasti olemassa ja kirja täysin totta. Olen huomannut miettiväni kirjaa eri tilanteissa usein sen jälkeen, kun kuuntelin tämän. Kirjailijalla on selvästi valtavasti tietoa, minkä hän on tuonut kirjaan ja siksi kirja ehkä onkin niin antoisa kokemus.25h 55minAkvarelleja Engelin kaupungista –Jukka ViikiläTämä kirja on vielä minulla kesken, mutta tykkään kirjan runollisesta kielestä ja päiväkirjamaisesta rakenteesta kovasti. Ehkä kirja on kesken juuri siksi, koska tätä kirjaa on ihana lukea sivu tai kaksi kerrallaan, jotta voi lukea kauniit ja älykkäät sitaatit hitaasti ja miettien. Kirja voitti vuoden 2016 Finlandia palkinnon ja BookBeatista kirja löytyy myös äänikirjana.4h 25min
Alkemisti – Paolo CoelhoLukemistani Coelhon kirjoista mielestäni paras ja olenkin lukenut Alkemistin aikoinaan kahteen kertaan. Nyt huomisin, että tämä löytyy BookBeatista myös äänikirjana ja ajattelin, että laitan kirjan heti seuraavaksi kuunteluun. Aikoinaan nuorena tyttönä tämä kirja vaikutti minuun ja elämänkatsomukseeni suuresti ja voisin sanoa, että henkilökohtaisesti tämä on ollut minulle yksi kaikkien aikojen tärkein kirja.4h 8minMimmit - Katherine Pancol Pienenä Katherine Pancol fanina suosittelen kaikkia hänen kirjojaan. Siitä on aikaa, kun tämän luin, mutta jatko-osat ovat lukulistallani.Lars Kepler - TulitodistajaViimeisimpänä olen kuunnellut BookBeatista Keplerin Paganini ja Paholainen -kirjan sekä tämän kirjasarjan kolmannen osan, Tulitodistajan. Täytyy sanoa, että Tulitodistaja oli yksi parhaista lukemistani dekkareista. Kirja imaisi heti mukaan ja piti otteessaan. Täydellistä lomalukemista siis, koska lomalla, jos joskus ehtii ahmia kirjan lähes kerralla. ;)16h 22min
Taivaslaulu – Pauliina RauhalaHalusin nostaa tämän ihanan kirjan tähän listaan, vaikka tästä kirjasta kirjoitin jo postauksessa Nämä kirjat luin Balilla: ”Isosiskoni vinkkasi aikoinaan minulle tästä erittäin suositusta ja puhutusta 2013 vuonna ilmestyneestä kirjasta. Äidinkielenopettaja Pauliina Rauhalan esikoisteos on mielestäni erittäin vaikuttava kirja niin kirjoitustyyliltään kuin aiheeltaan. Lestadiolaisperheestä kertova tarina imaisee nopeasti mukaansa ja kirja pohtii uskonnonkysymysten lisäksi monia tärkeitä aiheita, kuten naisten asemaa ja minuutta. Oli mielenkiintoista lukea elämästä, jotka niin kovasti poikkeaa omastani. Kirjan pohdiskelevuus, realistisuus (vaikka tarina fiktiota onkin) ja runollinen teksti olivat kirjan parasta antia. Suosittelen kirjaa ihan kaikille.”Itse en ole hirveästi chick lit –kirjoja lukenut, mutta monille ehkä juuri ne ovat sitä parasta kesälukemista. Ajattelinkin kysyä, onko teillä kokemusta esimerkiksi Marian Keysin kirjoista? Olen törmännyt tämän suositun kirjailijan kirjoihin niin monessa yhteydessä ja nyt BookBeatin kautta näihin voisin helposti tutustua... Suositteletteko? :)
Vielä pieni loppukevennys kirjahaasteen muodossa. ;) Löysin Elisan blogista postauksen 16 x kirjahylly vastaa. Etsin siis näihin 16 kysymykseen sopivimman vastauksen, en tällä kertaa konkreettisesta kirjahyllystäni, vaan sähköisestä sellaisestani. Eli vatsaukset ovat BookBeatin kirjojen nimiä:1.Oletko mies vai nainen? Hyvinvoiva nainen2. Kuvaile itseäsi? Pretty Honest3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Alice in Wonderland4. Kuinka voit? Peiton alla5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? Kaikkea kaunista6. Mihin haluaisit matkustaa? Pieni kirjapuoti Pariisissa7. Kuvaile parasta ystävääsi? Paras8. Mikä on lempivärisi? Vihreät niityt9. Millainen sää on nyt? Musta aamunkoitto10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Auringon laskun jälkeen11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Säätäen ja soveltaen12. Millainen on parisuhteesi? Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti13. Mitä pelkäät? Tähtiin kirjoitettu virhe14. Päivän mietelause? We Should All Be Feminist15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Etsivä löytää16. Miten haluaisit kuolla? Sydämenlyönneissä ikuisuus
