Viikon treenipäiväkirja

Vielä Englannissa asuessa viikon treenipäiväkirja oli vakiopostaukseni. Oli kiva pohtia ja jakaa säännöllisesti blogiin viikon treenimietteitä ja kokemuksia. Englannista poismuuton jälkeen, kuitenkin "ehjät" treeniviikot ovat olleet harvassa. Tarkoitan tällä sitä, että olisin treenannut edes viikon ajan jotenkin järkevästi, suunnitelmallisesti ja säännöllisesti. Tämän takia en näitä toivepostauksia olekaan enää juurikaan toteuttanut, kuten olen kertonut. Nyt Suomessa on ollut tosi helppo pitää treenirutiini kuitenkin yllä. Joka treenin jälkeen melkein mietin, miten rakastankaan kaikkea treenaamista! Taidan vain olla aika mukavuudenhaluinen, kun kiireen ja arjen keskellä minulla vaikuttaa niin paljon se, että onko lenkkiseuraa, tuttu joogasali tai lyhyt kuntosalimatka. Kuulostaako kenellekään tutulta?! ;)No otan nyt ilon irti vielä tästä viikosta, kun olen Suomessa ja yritän pitää motivaation yllä Italiassakin. Olo on ainakin taas niin hyvä, että se jo itsessään motivoi jatkamaan tällaista aktiivisuutta. Aloitin tosiaan pari viikkoa sitten Eevskun Strong Woman - nettivalmennuksen. Lähinnä olen noudattanut valmennuksen saliohjelmia, kuten alunperin olikin tarkoitukseni. Tykkään näistä treeneistä superpaljon, joten voin suositella kaikille, jotka haluavat tehokkaat ja selkeät ohjeet salille! Joogassa kävin viime viikolla tunnelmallisessa HIMA Happiness -studiolla ja tosiaan Reformer Pilates kokeilustani kirjoitin täällä. :)Viime viikon treenit:MA 15 min aamujooga + 1h jalkatreeni salillaTI 1h Reformer pilatesKE 15 min aamujooga + 1,5h Yin & Yang -joogaTO lepoPE 1h yläkroppatreeni salillaLA 1,5h Flow-joogaSU 10 min aamujooga + 1h jalkatreeni salillaIhanaa viikonalkua kaikille! ♥

Edellinen
Edellinen

7 x Suosikki

Seuraava
Seuraava

Uusi laji-ihastus: Reformer Pilates