Viime aikoina lautasella – Mistä ruokavalioni koostuu?

En ole aikoihin kirjoittanut ruokavaliosta täällä blogin puolella. Instagrammiin edelleen (varsinkin stoorin puolelle) tykkään kuvailla ruoka-annoksiani, mutta ajattelin kirjoittaa aiheesta pitkästä aikaa täälläkin. Itse asiassa juuri kun sain tämän postauksen valmiiksi ajastamista varten, sain toivepostauspyynnön nykyisestä ruokavaliostani. :)
Tässä siis lista ruoka-aineista ja annoksista, mitä pääosin syön sekä annoskuvia viime ajoilta.

Hedelmät. Täällä on tullut syötyä lähinnä vesimelonia,omenaa ja banaania. Hedelmiä syön pari päivässä.

Smoothie bowl. Ihan vakioruokaani edelleen aamu- tai välipalana. Teen joko itse tai syön kahviloissa.

Sushi. Syön noin kerran viikossa sushia lounaaksi. Tykkään myös misokeitosta ja edamame-pavuista.

Suolainen puuro.Maistoin suolaista puuroa aikoja sitten ensimmäistä kertaa, mutta vasta NewYorkissa innostuin aloittamaan aamujani sillä. Tuorepestoa, parmesania,siemeniä ja kananmuna. Nam! Pestoa, parmesania tai grana-juustoa, sekä siemeniäja kananmunia löytyy aina muutenkin kaapistani.

Kaurapuuro (jossa myös chian siemeniä). Useampana päivänä viikossa aloitan aamun kaurapuurolla. Suosikkilisukkeinani marjojen lisäksi on mantelivoi.

Thaimaalainen ruoka. Thaimaalaisessa ravintolassa yleensä tilaan punaisen curryn tofulla. Kotona teen usein jotain kikherne-kookoskastike sekoitusta riisin kanssa. Vietnamilaiset riisipaperirullat ovat myös herkkuani, mutta olen liian laiska tekemään niitä itse, vaikka ne niin ihan parhaita ovatkin.

Viherjuomat. Vihermehut ja -smoothiet olivat joskus jokapäiväistä ravintoani, kunnes tuli melko pitkä jakso, kun en niitä jaksanut enää tehdä, enkä muutenkaan niin välittänyt juoda, vaikka superterveellisiä ovatkin. Täällä Losissa olen ottanut viherjuomat takaisin päivittäiseen ruokavaliooni ja en tiedä johtuuko tästä, mutta olo on ollut tosi hyvä. ;)

Pasta. Kaukana ovat ne päivät, kun en syönyt vuosiinpastaa. Nykyään kyllä pasta kuuluu joka viikkooni. Yleensä kyllä gluteenitonriisi-, maissi-, tattari- tai kikhernepasta. Helpoin ja nopein ruoka kiireisiinstressipäiviin.

Chia pudding. Chian siemenistä ja kasvimaidostatehtyä vanukasta tulee syötyä lähes viikoittain. Hyvä herkku esim. granolan jamarjojen kanssa.

Kananmuna. Kananmunaa tulee syötyä jossain muodossalähes joka päivä. Se on tärkein proteiininlähteeni.

Siemennäkkärit. On ihan hyvä, etten ole löytänyt tarpeeksihyviä täältä Jenkeistä, koska Suomessa elokuun aikana kehitin näistä jo jonkinsortin addiktion. Kiireessä välillä ateriatkin korvautuivat siemennäkkäreillä +vuohenjuustolevitteellä + avokadolla.

Avokadoleipä. Jos Suomessa syönavokado-siemennäkkäreitä, on täällä Jenkeissä tullut syötyä leipää enemmän kuinyleensä. Kahviloiden suosikkiaamupalani on ehdottomasti avokadotoast ja niitä täälläsaa suunnilleen joka paikasta. Nam.

Juustot. Juustojen syönti on minulla täysin paikastariippuvaista, sillä olen aika laatutarkka näiden suhteen. Italiassa syönjuustoja paljon, täällä Jenkeissä en ole syönyt oikein ollenkaan, ainoastaan italialaistagranaa/parmesaania. Suomessa rakastan vuohen- ja lampaanmaidosta tehtyähalloum-juustoa sekä fetaa.

Marjat. Marjoja menee joka päivä. Smoothiessa, puuronkanssa tai sellaisenaan.

Banaanipannukakut. Näitä tulee tehtyä yhä melkeinviikoittain silloin kaapissa ei ole juuri muuta kun kananmunia ja banaaneja.

Inkivääri- ja sitruunajuomat, yrttitee, vihreä tee. Päivässä menee monta kuppia kuumaa.

Bowlit. Erilaisia kulhoruokia tulee syötyä joka viikko. Usein mukana on joko riisiä ja lohta kasvisten kera tai sitten ihan vegaaninen kulho, jossa esim. kvinoaa, kasviksia ja papuja.

Meksikolainen ruoka. Täällä Jenkeissä on todellapaljon hyviä meksikolaisia ravintoloita. Tacoja ja Quesadilloja on siis tullutsyötyä… Ei ehkä terveellisintä, mutta hyvää. Varsinkin illanvietoissa on useinvalikoitunut meksikolainen ravintola, koska se käy kaikille. Itse yksinvalitsisin ehkä jotain muuta, mutta seuraruokana mainio. Täältä saa myös WholeFoods Marketista hyviä mantelijauhoista tehtyjä ”tortillalättyjä”, niitä olenostanut pari kertaa. Kun paistaa pannulla ja täyttää esim. salaatilla,kasviksilla ja kikherneillä, saa nopean lounaan.

Kombucha. Teen ja veden lisäksi lempijuomaani.Kuten aiemminkin olen kertonut, kombucha on täällä edullisempaa kuin Suomessa ja sitä on joka paikassa tarjolla. Olenkin juonut kombuchaa useamman kerran viikossa. Alkoholia en ole muuten juonut lasiakaan tämän parin kuukauden reissun aikana. Kombucha on paras viikonloppujuoma!

Herkut. Karkkia syön lähinnä vain Suomessa ja sielläkin kuitenkin aika harvoin. Sokerihiiri minussa silti elää ja makealle olen yhä perso, vaikken samassa mittakaavassa kuin nuoruudessani. Herkuttelen yleensä maassa maan tavalla. Italiassa gelatoa tai tiramisua, Pariisissa macaronseja, New Yorkissa red velvet kuppikakkuja tai banaanileipää jne. Onneksi täällä Losissa kahviloissa on aina houkuttelevimmat jutut jotain ”vegaanisia/gluteenittomia/paleo/keto/ terveysherkkuja”.
ps. Tämän valtavan banaanileipäannoksen jaoimme Laurin kanssa – jonkun järjen annoskoissa yritän pitää. ;)
