Saturday mood


En ole vielä ehtinyt jakaa näitä asukuvia tyylistä, jonka valitsin Lontoon reissulla otettuihin yhteiskuviin. Ihastuin tuohon Gina Tricotin hapsukimonoon täysin ja minusta on kiva, että tänä syksynä eri tummanpunaisen sävyt ovat taas muodissa. Löysin myös Ted Bakerin kirjekuorilaukun puoleen hintaan Seinäjoen Modasta (harvinaisen hyvä kauppa Helsingin ulkopuolella ;)) ennen reissua. Olen pitkään kaivannut isompaa "baarilaukkua", joten olen iloinen löydöstä.Tällä hetkellä olen taas Helsingissä ja eilen kävin Kirkkonummella kuvaamassa yhdet perhekuvaukset. Rakastan työskennellä uusien ihmisten kanssa, varsinkin lasten kanssa, vaikka alkuun aina vähän jännitän sitä. Olen huomannut, että tykkään myös tosi paljon erilaisesta lifestyle-kuvaamisesta... Siitä, että olen vähän kuin arjen keskellä ja minun tehtäväni on huomata tilanteet ja valot, jotka toimivat kuvissa. Kävin ostamassa Seinäjoella ollessani Foto-Formasta uuden objektiivin, joka on tehnyt taas oman lisän kuvaamiseeni. Lisäksi viimeisen parin viikon aikana olen muuttanut kuvankäsittelyäni, koska tähän asti olen kuvannut aina vain jpg-kuvia. Nyt kuvaan Raw-kuvia. Tiedän, että monille valokuvausta harrastaville tämä on varmasti järkytys, etten ole tehnyt näin aikaisemmin. (Mutta kun ne vievät niin paljon tilaa). :DTässä postauksessa tuli nyt pari vinkkiä Seinäjoelle, mutta olen muutenkin miettinyt, että miksi en alkaisi välillä myös kirjoittaa Pohjanmaan suosikkipaikoistani Helsingin lisäksi. Seuraavaksi lähden kuitenkin taas Italiaan!Nyt yritän ottaa muutamasta päivästä Helsingissä kaiken irti. Olen muuten menossa ystäväni kanssa syömään illalla, mutta en ole enää ihan täysin perillä Helsingin uudesta ravintolatarjonnasta. Jos teillä tulee joku kiva ravintola/istuskelupaikka mieleen, olisi kiva saada vinkkejä kommenttiboksiin! :)Kimono Gina Tricot *Jeans ZaraHat Gina TricotTop Bik BokShoes Billa BiClutch bag Ted Baker*saatu blogin kautta
Valokuvaus / L.A.Madde